Päivä 09 | Vadipatti - Tiruchirappali

Sonu säätää Epun Bullettia aamupilvessä.

---

Heräämme kirjaimellisesti pilvessä... mutta ei se ole huono tapa herätä sekään. JMA Garden Resortin manager, joka on jotakin samaa kuin hilpeä joulutonttu tarjoilee kohtuullisen aamiaisen. Viisi kilometriä alamäkeen ja olemme pilvestä ulkona. Loppurallattelu alamäkeen ja Dindigul nimisessä kaupungissa. Rupioiden tarve on kova. Meillä kaikilla euroja, mutta ruvet ovat loppu. Keräsin vuorella koko ryhmältä kaikki isommat setelit että emme joutuneet tiskaamaan. Eurot ja kortit eivät toimineet. Didigulissa selviää nopeasti, että yksikään pankki ei vaihda rahaa. Sen sijaan paikallisen englantilaisen naisen opastamana päädymme pieneen kirjakauppaan jossa kauppias vaihtaa rahaa. This is India.
Tänään kevyt ajopäivä. Didigulista on Tiruchirappaliin konetitä 100km ja olemme siellä puolessatoistatunissa. Suihkut, lounas ja temppeliretkelle. Tiruchirappalin kuuluisin temppeli on Rock Temple. Kalliotemppeli on vanhassa kaupungissa pienen pöytävuoren päällä. Ylös vie 440 porrasta ja kapuamme luonnollisesti jokaisen niistä. Emmekä ole mitenkään yksin. Rock Temple on omistettu Intian suosituimmalle jumalalle Ganeshalle ja suosittu pyhiinvelluskohde.
Jalkapatikassa vilkkaan vanhankaupungin läpi takaisin hotellille. Tiruchirappali on vanha... kaupunki on perustettu ennen kristillisen ajanlaskun alkua ja on sen mukainen labyrintti. Emme tosin edes koita lähteä eksymään sen kujille vaan pysymme pääkadulla. Illalla kokeilemme ns. multicuisene ravintolaa ja toteamme kaikki että Intiassa ei kannata kokeilla jotakin joka koittaa olla eurooppalainen... :) ... ja myönnetään. Prosenttien perässä me sinne multicuisineen. Oma ravintolamme ei tarjoillut olutta... :]

---

Elämää kadunvarressa Tirucirappalin vanhassa kaupungissa.

---

Tiruchirappalin Rock Temple alhaalta ja ylhäältä. Alimmassa kuvassa temppeliväkeä palaamassa hotellille. Itse temppeli takana.

Päivä 08 | Kochi - Vadipatti

 Konepyöräilijöitä teeplantaasilla. Yllä Kari. Alla Eppu ja lännenmies Clint... eikun Rambe... :)

---

Vajaan kolmenasadan kilometrin päivä. Ja loppupelissä se meni reilusti yli. Hotellimme oli kyllä Vadipatissa kuten varauksessa luki. Ja linnuntietä Vadipattin keskustasta missä olimme mukavasti valosaan aikaan matkaa ehkä 10 kilometri. Pikkuongelma oli se, että kun hotelli oli vuorella 1300 metrin korkeudessa meidän piti ajaa 58km U-lenkki. Puhelimessa manager sanoi, että ajakaa 25km poihjoiseen ja soittakaa uudestaan. Manager unohti mainita loput reilu 30km joista 15 viimeistä tiukkaa neulansilmänousua. Viimeinen kilometri sumupilven sisällä jossa näkyvyys 2 metriä. Mutta yhdeksältä onnellisesti perillä ja ruokaakin löytyy. Olutta ei mutta Aunella iso pullo rommia jonka tuhoamme aperatiiviksi. Hannulla ja Raimolla tosin tuli pikku viime. Viimeisessä kaupungissa Hannun pyörästä katoaa sähköt. Sonu jää pelastustehtäviin ja minä vien ryhmän perille. Ennen uskoa edelsi syvä epäusko kun sukelsimme pimeälle vuorelle... :)
Mutta itse ajopäivä selkeästi matkan ykkönen. Käytänössä koko päivä mutkaa mutkan perään. Bannur nimisen kaupungin molemmin puolin markan parhaat mutkat tien kiemurellessä upeissä vuoristomaisemissa teeplantaaseiden keskellä. Kyllä Enfieldilläkin kanttailee vaikka polvi maassa sillä ei mennäkkään. Bannur on samoissa korkeuksissa kuin Ooty. Eli reilu kahdessa kilometrissä. Ja Intia on pahuksen kaksijakoinen. Välillä upea ja kaunis. Välillä avokaatopaikka.
Koputetaan nyt puuta (omaa päätä) kaikiltta puolilta, mutta Hannun pieniä teknisiä ongelmia lukuunttamatta yli puolet matkasta jo mennyt ja Enfirldit toimineet paremmin kuin koskaan millään matkalla. Mutta ei ylistetä vielä liikaa. On tässä matkaa kuitenkin jäljellä.
Ja kun Mysoren viiden tähden hotelli oli majoituksissa selkeästi loistokkain niin JMA Resort on yhtä selkeästi tämän matkan pakan pohja. Mutta kuten Kari sanoi, "on tämä selkeästi telttaa parempi"... :)

---

 Konepyöräilijöitä teevuorilla. Yllä Kimmo ja Hannu. Alla Aune The Biker ja Raimo... Aune vaihtaa kuskia tuon tuostakin... :)

----

 Kommunistinen puolue näkyy siellä ja täällä. Ja kun näkyy niin aina monella lipulla. Alla katumaalaus. Näitä harrastetaan Etelä-Intiassa yleisesti.

---

Yöllä pilvessä. Aune kuva vasemmalla. Sonu puhuu puhelimessa oikealla.

Päivä 07 | Kochi

Sonua hymyilyttää veitsi kurkulla. AuneTheBikeriä ja Martinea lukuunottamatta muut ovat kuin veitsi kurkulla... :)

---

Vapaapäivä Keralan Kochinissa. Minulla se alkaa Sonun kanssa kadonneen pyörän metsästyksellä... tai Hannun pyörän hakuretkellä ainakin. Pyörä löytyy mistä pitikin.Triumph liikkeen pihasta. Sonu vaihtaa katkenneen kytkinvaijerin kahdessa minuutissa ja viidessä minuutissa olemme paluumatkalla Fort Kochiniin. Triumph-liike on muuten Intian Route66 varressa. Intian R66 tosin vähän tuuheampi kuin se ameriikan versio Suomen Route66'sta puhumattakaan.
Hotelilla sähköpostien maailmaan, joka ei putsaannu parissa eikä kolmessa tunnissa mutta vähän kuitenkin. Iltapäivän puolessa kylälle. Ryhmän kanssa treffit St. Francis kirkon pääovella. Kirkossa käynnin jätämme seuraavaan kertaan. Sen sijaan menemme biitzille, joka ei nyt varsinainen aurinkolomabiitzi, mutta ranta kuitenkin. Vanhat kiinalaiset kalaverkot, jotka ovat jotakin samaa kuin jättiläisen haavit ovat edelleen paikoillaan. Ranta on kuitenkin mennyt siihen kuntoon, että niillä ei nosteta enää muuta kuin roskaa. Intiassa on edelleen vallalla roskat olan yli kulttuuri ja se näkyy joka paikassa. Intian valtion turistitoimiston slogan 'Incredible India' pitää paikkanssa joka suhteessa.
Auringon lähestyessä laskuaikaansa menemme Kalikatha-tansseihin. Siellä emme itse tanssi vaan paikalliset tanssijat. Kalikatha-tanssi on Keralan oma erikoisuus, jonka juuret ovat ennen ajanlaskumme alkua. Kalikatha-tansseja on 101 erilaista versiota ja perinteisesti jokainen niistä kesti koko illan. Turistiversio kuitenkin vain tunnin. Sen useimmat turistit jaksavat olla kiinnostuneita... ja meidän ryhmä olisi luonnollisesti jaksanut pari tuntia lisää... :)

---

 Kotikatu Fort Kochinissa, joka näyttää olevan suurimmaksi osaksi ylemmän keskiluokan aluetta. Mutta yes, Kerala on kokomnaisuutena selvästi varakkaampaa aluetta kuin muu Intia. Alla Thumbs Up jakeluauto. Thumbs Up on paikallista colaa, jonka omistaa CocaCola... cocacolaa paikallisissa pulloissa!??

---

 Intiassa pojatkin meikkaavat. Nämä pojat Kalikathka-tanssijoita, joka on ainoastaan poikien laji. Tytöiltä kielletty! Incredible India... :)

Päivä 06 | Ooty - Kochi

 Ootyn keskusta hotellimme terassilta katsottuna. Alla Sonu lisäämässä Ellun pyörään öljyä. Huoltoauton takaluukussa olevaa varapyörää emme ole vielä tarvineet!

---

Tapaninpäivä ajelu, sarja erikoiskokeita, joista ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita... paitsi että aina välillä puuttuu se vauhti kokonaan... :) ... ruuhkia kun on. Ja turvallinen ei ole se ensimmäinen adjektiivi joka tulee Intian liikenteestä miellen. Ensimmäiset pari tuntia ovat hauskaa mutkaa takaisin alas. Teeviljelmät hallitsevat maisemaan erityisesti alkumatkasta ja riisiviljelmät loppumatkasta. Puolessa välissä matkaa meidät yllättää Ciombatore niminen kaupunki. Kukaan tuskin on moisesta Suomessa kuullut, mutta jonkun miljoonan asukkaan kaupunkin kuitenkin, jonka läpi ajaminen vei tunnin jos ei kaksi. Ohitustiet ovat Intiassa vielä uusi käsite ja toistaiseksi harvinaisia ihmeitä. Mutta isot tietyöt näyttävät olevan menossa monessa paikkaa. Länsimaalaiset, korealaiset ja japanilaiset autokauppiaat ovat rantautuneent osa tehtaidenkin kanssa, joten maa tarvitsee kipeästi uusia hyviä teitä uusille hyville henkilöautoille. '
Olin Intiassa viimeksi 3 vuotta sitten ja siinä ajassa on tapahtunut huikea muutos auotkannassa. Vanhoja Ambasadorejakin on, mutta käytännössä ne ovat melkein kadonnoot katukuvasta. Pitkään Intiassa ollut Suzuki Maruti on saannut monta kilpailijaa. Ja villi veikkaus on, että ne kilpailijat eivät ainakaan vähene lähivuosina. Kochista löytyy sellainenkin ihme kuin Triumhp-moottoripyöräliike. HD tuli jo pari vuotta sitten. Myynti ei ole vielä päätä huimaavaa mutta selaista on.
Päivä venyy hämärän puolelle parin hyvän liikennejumin ansiosta ellei jopa pimeän. Ja siinä pimeässä Hanulla menee kytkinvaijeri. Raimo ajoi viimeisenä ja Hanut toiseksi viimeisenä. Pojat jättävät Hannun Enfieldin sopivasti kohdalla olleen Triumph liikkeen pihaan... noh, joku sata metriä tuyntöhommia, mutta kuitenkin ja yhdellä pyörällä tuktukin perässä hotellille. Kari jää letkan viimeiseksi ja häneltä loppuu bensan syöttö. Hyvällä onnella saan Karin kuitenkin Kimmon kanssa pyydystettyä vilkkaasta risteyksestä. Emme koskaa saa tietää kuinka kauaksi Kari olisi ajanut... ;) ... kaikilla tosin on jokaisen hotellin tiedot juuri niiden tapahtumien varalta.

---

 3 on 1 on Intiassa vähintäänkin yleinen näky. Alla oleva kaveri kuskaa kaasupulloa. Ajaminen oli mahdollista ainoastaan kun pyörä oli vähän kallellaan oikealle!

---

 Härkävankkureita vielä on... mutta ovat nopeasti vähenevä luononvara. Alla kappale Conoorin alueen teeplantaaseja.

Päivä 05 | Mysore - Ooty

 Kaikkien ojaan kaatuneiden neitojen sankari Rambe, on suuri pelastanut neidot hädästä. Alla ryhmämme GirlPower; Martine, Aune ja Eppu.

---

Rento ajopäivä kilometreissä, mutta menee siinä silti viitisen tuntia 158 kilometriin. Mutta varsinkin lopussa tie on mutkilla ja erittäin mutkilla. Nousemme 2200 metriin, missä takki ei ole enää lainkaan pahasta. Kimmo ajaa teepaidassa perille saakka. Kimmon mukaa erittäin sopiva ajokeli vuorilla... :) ... Itse Ooty on vanha brittien hillstationi. Britit perustivat useita ns. kesäkaupunkeja Intian hallintokautenaan jonne paeta alamaiden kuumuutta. Ja yöllä ilmastointi ei ole tarpeen. Lämmityslaite sen sijaan on.
Matkalla ylös oli kaksikin Tiikeri luonnonpuistoa joiden läpi tie meni. Yhtään tiikeriä ei istunut tienvarressa katselemassa liikennettä, mikä ei tosin ollut suurikaan yllätys. Yksi bambi kuitenkin ja tie ylös oli ehdotomasti hauskin tähän saakka ajamistamme. Parhaissa neulansilmissä Enfieldkin tuntui väliltä pitkältä kuin limousine. Sen totesin nopesti, että intialaisten lomailijoiden, jotka eivät ole tottuneet ajamaan serpentiiniä, perässä ei kannata ajaa sillä pahimmoillaan intian turisti pysähtyy tiukkaan ylös menevään sisämutkaan. Aune ja Eppukin totesivat saman muksahtaessaan tienvarsikasvillisuuden sekaan. Ei tullut edes henkisiä mustelmia. Ainoastaan takiaisia ja heinän pätkiä lahkeisiin molemmin puolin. 
Loppuiltapäivästä pieni patikkaretki Ootyn keskustaan. Täällä yhtään katua ei mene vaakatasossa. On vain ylös tai alas meneviä... ja ihan tarkalleen ottaen jokainen katu taitaa mennä ylös ja alas.

---

 Ajat muuttuvat. Taustalla oleva rakennus Intian vastaisku Starbucksille. Day Coffee Inn, joka levittäytyy tasaisti ympäri maata. Ari, Rambe ja Ellu hääräävät etualalla. Kahvilan edessä intialainen KTM! Alla turististit pysähtyneet ottamaan selvää mitä luonnonpuiston kyltissä lukee... :)

---

 Ari, Kari, Hannu ja Kimmo matkalla ylös. Alla Hannu ja Hannun Bullet 500cc.

---

Tämä se oli hulppein paikka, mitä missään olemme koskaan Intiassa yöpyneet. JP Palace Mysoressa.

Päivä 04 | Mysore

Mysoren palatsin pihassa. Vasemmalta Kimmo, Sonu, Martine, Eppu, Raimo, Aune The Biker, Hannu ja Ari. 

---

Mysoressa tuoksuu santelipuu ja katukuvaa hallitsee hulppeaakin hulppeampi Maharajapalatsi. Itseasiassa Mysoren palatsi on Intian upein kunnossa oleva. Suurin osa Maharajapalatseista on tuhoutunut tai päästetty rapistumaan. Intian oli ennen brittien tuloa maahan moninainen tilkkutäkki, joka koostui Maharajonen kuningaskunnista. Ja palatsissa vierailemme luonnollisesti mekin... ja kun koulujen loma-aika on, niin eme ole mitenkään yksin.
Ennen Maharajapalatsia nousemme kuitenkin 1020 metrin korkeuteen merenpinnasta jalan. Mysore itse on reilu 500 metriä merenpinnasta. Siihen kun lisää 1113 porrasta niin saavutetaan korkeus 1020m. Jos ei heti kiivetessä, niin viimeistään alas tullessa itse kunkin takapohkeissa alkavat portaat tuntumaan. Kapupungin kyljessä olevaa kukkulaa hallitsee huipulla suuri hindutemppeli. Mutta moni intialainen pyhiinvaeltaa tänne Nandin vuoksi. Nandi on Shivan kulkuneuvo ja myös Intian kuuluisin lehmä. Täällä Nandi on yhdestä 5x15m kivenlohkareesta hakattu patsas.
Illalla on jouluaatto... tai no, onhan se koko päivän, mutta illalla varsinaisesti. Joulu ei Mysoressa hyppää silmille, mutta hotellissa sen olemassaolon tietää. On joulukoriste siellä ja toinen täällä. JingleBelsit soivat ja ravintoloissa juolumenut jotka 100% erilaiset kuin suomalaiset joulumenut. Sika on jotakin, mitä intialainen ei voi kuvitella syövänsä. Vaikka se ei ehkä ensimmäisenä tule suomalaisen mieleen niin erityisesti Etelä-Intialla on paljon tarjottavaa erinomaisessa makumaailmassa. Meidän joulumenu barbeque-buffa. Bon Apetii ja Hyvää Joulua!

---

 Ari, Hannu ja Sonu TukTukissa. Alla paikallinen lihakauppa.

---

 Intian kuluisin lehmä Nandi. Se on myös Shivan (yksi pääjumalista) kulkuneuvo. Kaikilla jumalilla on omat kulkuneuvot. Alle selffie Nandin luota.

---

 City-maisema Chamundi kullulalta. Alla tuhannes porras joka oli itseasiass porras 1113. Laskimme portaat Sonun kanssa matkalla alas.

Päivä 03 | Khrisnagiri - Mysore

Aune The Bikeriä ja Eppua naurattaa vaikka tie on jo loppunut... tai juuri sen vuoksi?

---

Toisesta ajopäivästä tulikin sitten seikkailupäivä. Päivän kruunasi 50 kilometrin tietyö siinä kohtaa kun kuvittelimme, että enää kevyt loppuliuku highwayta Mysoreen. Ja periaatteessa niin, mutta kun se viimeiset 50km oli täysremontissa. Mutta no promblem. Siinä kohtaa olimme pomppineet erilaisia töyssyjä jo koko päivä. Päivän ensimmäiset 20km olivat sitä hyvää 6 kaistaista. Sitten lähdimmekin huoltoautokuskimme kauhuksi huoltoautokelvottomille teille... kaikki varaosat ja renkaankorjausvälineet tietty huoltoautossa... :) ... mutta Intian jumala ovat tänään suosiollisia.
Ensimmäinen oikireittimmme päättyy kirjaimellisesti 10km jälkeen. Takaisin päätielle ja parin kilometrin jälkeen uudelle oikoreitille. Muutama huti ja virallinen oikoreitti löytyy... en tosin sitä ryhmälle sanonut, että olimme välillä eksyksissä, mutta taitaa paljastua jos joku lukee tätä. Päivän paras huti tulee kuitenkin Thalai nimisen kylän jälkeen. Martinen navigaattori tietää reitin... sitä se ei tiedä että loppuosa reitistä on nykyään kuljettavissa ainoastaan endurolla. Vaikka hyvin yritämmekin niin Enfieldeistä yksinkertaisesti loppuu maasto-ominaisuudet jonkun kilometrin sen jälkeen kun viimeinenkin tien tapainen on loppunut. 
Mysoressa olemme kuitenkin samaan aikaan kun päivän viimeiset auringonsäteet. Eli reilusti valoisaan aikaan perillä. Täällä olemme kahdessa eri hotellissa. Hannu ja Kimmo tulivat viime tinkaan matkaan ja pääjoukon hotelli täynnä. Mutta hotelli se Sunshine kuitenkin vaikka ei ihan samalle viivalle yltänyt mitä JP Palace, joka 5star ja upein paikka mitä Intiassa koskaan ollut... ja huoneet 2€ halvemmat kuin 3 tähden Sunshine. This is India!

---

 Raimo tietyöosuudella päivän lopussa.

Hannu ja Kimmo päivän metsäosuudella.

Välillä tie on suurempi kuin toisinaan... :)

---

Shiva vartioimassa maalaitietä!

Kiertävä kattilakauppa.

Tulevia insinöörejä. Etelä-Intia tuntuu olevan täynnä Insinööriopistoja!

Päivä 02 | Chennai - Khrisnagiri

 Keralamatkan konepyöräilijät... vasemmalta Eija Kaarnaoja, Anna-Maria Muhonen, Hannu Suomalainen, Martine Balzani, Raimo Martikainen, Kari Tapioharju, Ari Matomäki ja Sonu. Alla yläkuvasta puuttuva Kimmo Ritolehto.

Kello soi 0630. Tuntia myöhemmin aamiainen on syöty. Puolitoistatuntia myöhemmin olemme liikkeellä... ja kaksi puoli tuntia myöhemmin olemme kadottaneet ensimmäisen ryhmäläisen. Hannu jäi parin muun kanssa kääntyvän bussin jumitamaksi ja siinä samassa meni kumi puhki. Huoltoauto tuli viimeisenä ja Hannu jäi Sonun kanssa paikkaamaan rengasta. Ajatuksena oli, että Hannu ja huoltoauto tulevat yhtä matkaa perässä. Sonu, mekaanikkomme lähettikin Hannun matkaan kun rengas korjattu hänen jäädessä autonkuljettajan kanssa pakkaamaan autoa ja se oli sitten siinä.
Ei kuitenkaan suurta draamaa. Hannu löytyy huoltoaseman pihasta pari tuntia myöhemmin ja kaikki elävät onnellisina, jos eivät elämänsä looppuu saakka niin päivän loppuun saakka kuitenkin. Loppupäivä meneekin onnellisesti. 
Ensimmäinen ajopäivä on ns. highway päivä ja ainakin oma hämmästys on suuri kun totean että Chennain ja Khrisnagirin väline tie on uusi ja tasainen... ja vähäliikenteinen. Kolme kaistaa kulkee koko matkan molempiin suuntiin.
Päivän päättärimme Khrisnagiri ei ole teeveestä eikä mistään muustakaan tuttu... eikä välttämättä tule lähitulevassa olemaan. Hotellimme on, jos ei pyhä, niin uskovaisten omistama kuitenkin ja hauska erikoispiirre on, että kasvisruokaa syövät saavat istua siistissä ikkunallisessa ravintolassa. Meidät lasketaan heti lihansyöjiin ja ohjataan ikkunattomaan enemmän elämää nähneeseen takaravintolaan!

---

 Konepyöräilymuotia... yllä Suomi-Style ja alla India-Style... ;)

---

 Yllä cocos-kauppiaat. Alla Mahindra pojat... ja tuollaisen punaisen Mhindran kun saisi, niin mitä sitä osaisi enää elämältä muuta toivoa... ;)